Voitto Järvimäki on Vuoden auttaja

- Suurimpana ongelmana kivunhoidossa on hermovauriokipu, mikä Suomessa on jopa viidellä - kahdeksalla prosentilla väestöstä. Tavallisin hermovauriokipu aikuisella on välilevytyrän aiheuttama juurivaurio. Mutta: ongelmana hermovauriokivun hoidossa onkin juuri se hoito!
- Kun potilas lukee lääkepurkin kyljestä, että "tulehduskipuun", hän hoitaa hermovauriokipuaan syömällä hulvattomasti tulehduskipulääkkeitä. Kyse on aivan samasta asiasta kuin jos käyttäisin aspiriinia epilepsiaan!

Näin vankasti paaluttaa mielipiteensä Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) kipupoliklinikan vastuulääkärinä vuodesta 1986 lähtien toiminut anestesiologian ja kivunhoidon erikoislääkäri Voitto Järvimäki, jonka Suomen Kipu ry on valinnut Vuoden auttajaksi. Järvimäki tähdentää, että hermovauriokivuissa käytetään epilepsialääkkeitä, jotka vakauttavat sen solukalvon toimintaa, joka on vaurioitunut esimerkiksi hermojuuressa välilevytyrän pullistuman jälkeen. Kaikkein eniten - ja pisimpään - on käytetty vanhoja trisyklisiä masennuslääkkeitä.
- Ne nostavat kipukynnystä farmakologisesti ja palauttavat unirytmin. Se on niin pieni annos, että sillä ei nosteta mielialaa, koska se on vain kymmenesosa siitä annoksesta, millä nostettaisiin mielialaa. Oikeastaan ne ovat homeopaattisia lääkkeitä, jotka korjaavat elimistön omaa epätasapainoa oikeaan suuntaan eivätkä ne koskaan aiheuta minkäänlaista riippuvuutta.

"Helvetin tuli"

Välilevypullistuman jälkeen yleisin hermovauriokipujen aiheuttaja tänä päivänä on sokeritauti, jonka osuus tulee jatkossa kasvamaan.
- Se aiheuttaa etäishermon rappeumaa eli potilas kävelee ikään kuin lasipalojen päällä - jalkaterät kuin tulessa. Alaraaja on siis tietyn matkan alalta "tulessa" ja kyse on joko "nilkkasukka- tai polvisukkailmiöstä". Samanlaisen etäishermon rappeuman aiheuttaa myös alkoholi.
Tavanomaisiin hermovaurioihin kuuluu vyöruusun jälkitila. Mitä iäkkäämmällä potilaalla on vyöruusu eli vesirokkoviruksen aiheuttama ihottumavyöhyke, sitä todennäköisempää on, että siitä kehittyy vaikea vyöruusun jälkeinen hermovauriokipu.
- Norjalaiset kutsuvat sitä "helvetin tuleksi" eikä syyttä! Se kyllä kuvastaa kaikkea hermovauriokipua; kyse on ikään kuin hermovaurio-ongelmakentällä sijaitsevasta avoimesta haavasta.
Osan kipuongelmista muodostavat itsestään syntyneet kivut, joihin ei aina tiedetä eikä löydetä syytä ainakaan vielä tänään. Esimerkiksi selkäpotilaitten alaselän kivuista noin 80 prosenttia on sellaisia, ettei niiden syytä tunneta.
- Syyt voivat johtua toiminnallisuudesta, selän dynamiikasta tai huonosta työasennosta, mutta onneksi kyseessä ei ole tauti vaan kipusairaus, johon voidaan löytää apu potilaan psyykkisellä ja fyysisellä kuntoutuksella.

"Ihmisen takuuaika on 40 vuotta"

Väestön ikärakenne muuttuu ja melkein jokaisella on 60-70 ikävuoden välillä tietyssä määrin nivelrikkoa. Samaa on sanottava selästä, sillä 85 prosenttia väestöstä kärsii elämänkaarensa aikana hyvinkin pitkään kestävistä vaikeista selkäongelmista.
Vuoden auttaja muistuttaa vanhasta sanonnasta, jonka mukaan "ihmisen takuuaika on 40 vuotta eikä sen jälkeen ole oireetonta päivää".
- Krooninen kipuhan alkaa siitä, kun "tavanomaisen taudin" olisi pitänyt parantua. Jos niin ei käy, pitäisi katsoa potilaan kohdalla monialaisesti, mistä nyt kiikastaa? Mukana tulisi olla sosiaalityöntekijän, työpsykologin ja työpaikan työterveyslääkärin, fysiatrin, kipuasiantuntijan ja / tai kuntoutuslääkärin.
- Siinä tulee pohtia, miten työpaikalla voidaan helpottaa hänen nykyistä oirekuvaansa, ettei hänen tarvitse olkapää "sökönä" vetää jatkossakin sitä samaa kaapelia kortisonin avulla.
OYS:n Kipupoliklinikalla listataan 400-500 potilaalle vuositasolla 2 000 käyntiä. Kerran viikossa pidetään monialakokous, mihin osallistuvat neurokirurgi, sosiaalityöntekijä, ortopedi, psykologi ja psykiatri sekä kipu- ja kuntoutuslääkäreitä.

"On nähtävä ihminen oireitten takaa"

Voitto Järvimäki painottaa, ettei lääkitys ei ole koskaan kivunhoidon ainoa hoito, vaan lääkitys mahdollistaa kuntoutuksen. Hän sanoo, että lääkityksellä sinänsä ei kroonisesta kivusta saada pois kuin 20-30 prosenttia, ja loppu on elämän hallintaa ja sopeutumista elämään kivun kanssa sekä elämänlaadun nostamista kivusta huolimatta.
- Krooninen kipupotilas tarvitsee hyvän potilas-lääkäri -suhteen nimenomaan perusterveydenhuollossa. Tällä alalla ei voi ylvästellä "sankarillisilla" parantumissaavutuksilla, vaan kyllä tämä työ pistää ihmisen hyvin nöyräksi. Se on ihmisen kohtaamista, hänen tukemistaan ja inhimillistä läsnäoloa.
Mistä sitten kipulääkäri saa itselleen voimavaroja kun Kipupoliklinikalla ei voida "ylvästellä niillä sankarillisilla parantamissaavutuksilla"?
- On nähtävä ihminen sieltä oireitten takaa. Oireethan eivät ole sama asia kuin potilas! Kun pystyy vaikuttamaan siihen ihmiseen, ja hän hyväksyy, että näin mennään, potilas tuo omalla tavallaan positiivistakin palautetta. 25 vuoden aikana olen tavannut kadulla ns. "entisiä" potilaita, jotka kuulumisia kysyttäessä toteavat, että "kyllä se kipu on ennallaan, mutta ei se enää häiritse". Sama juttu kuin sotaveteraaneilla, jotka ovat kapseloineet omat sirpaleensa.

"Hyvä, kädet pelaavat!"

Voitto Järvimäki mietiskelee, että voimavaroja saa myös sen kärsivän ihmisen kohtaamisesta aivan inhimillisenä, rajallisena ja rehellisenä ihmisenä.
- Potilaan suurin ongelma tänne tullessa on "katastrofointi". Eli hyvin monet hokevat koko ajan, että "ei tästä elämästä tule mitään!", "tämä on aivan kauheaa!", "minä en pysty tekemään mitään!" ja "minä tulen aina vaan kipeämmäksi!". Potilaalta pitää osata poistaa nuo pelot, tuo toivottomuus ja tuo jatkuva itselle hokeminen. Kun potilas oppii tuntemaan kivun mekanismin ja kivun taustalla olevat syyt, hän yleensä hyväksyy sen.
- Potilaan pitää siis nähdä ne mahdollisuudet, joita hänellä on vielä jäljellä eikä sitä, mitkä hän on menettänyt. Meillä käy silloin tällöin eräs potilas, joka vammautuessaan sai alaraajahalvauksen. Kun tuo vammautuminen tapahtui ja tajunta palasi, hän välittömästi totesi: "Hyvä, kädet pelaavat"!

Teksti: Martti Kähkönen