Sadasosasekunnissa vastaus

- hiihtäjälegenda tietää miten kevätväsymys taltutetaan

Aurinko pilkistelee taivaalta, mutta ei vielä näyttäydy koko komeudessaan. Pohjolan pitkä ja pimeä talvi on vaihtumassa kevääseen. Suomalaiset vuodenaikojen vaihtelut ovat rajuja, ja tuovat mukanaan omat harminsa ihmismielelle. Siirtyminen talvesta kevääseen ei suju kommelluksitta ihmiskehossa. Yhä useampi suomalainen sairastuu kevätväsymyksen. Valon vähäisyys, yksipuolinen ravinto ja liikunnan puute ovat merkittävimmät kevätväsymyksen aiheuttajat. Hiihtäjälegenda Juha Mieto tuntee tutun taudin ja tietää miten siitä pääsee kätevästi eroon.

Mietoa mielenmyllerrystä

Kevätväsymys on tuttu kansanedustajana nykyisin työskentelevälle hiihtäjälegenda Juha Miedollekin, jonka päivät täyttyvät kokouksien lisäksi täysillä edustamisesta ja ihmisten asioihin vaikuttamisessa. Keväthangilla Mieto haki aikoinaan suomalaisille mainetta ja kunniaa siihen aikaan, kun kotitekoinen mustikkakeitto oli ainoa piriste ja voimanantaja.

Masennuksen aiheitakin oli riittämiin. Yksi sellainen oli kullan menettäminen Ruotsin Thomas Wasbergille Lake Placidin talviolympialaisissa 1980, 15 kilometrin hiihdossa. Nyt se ei enää harmita. Päinvastoin - Kuka muistaa mitäkin, mutta kaikki ainakin muistavat tuon sadasosasekunnin, vitsailee Mieto.

Jos elämältä puuttuu tarkoitus, kannattaa kaikki vaihtaa siihen

Juha Mieto on tullut suomalaisille tutuksi viimeisenä suurena puhtaana hiihtäjänä, jolle suomalaiset perusarvot, yrittäminen, ryhdistäytyminen ja itseensä uskominen ovat olleet aina kannustamisen arvoisia elämänohjeita. Ison jättiläisen julkisista murjahduksista voisi koota oman metsäfilosofisen teoksensa Suomen kansalle opiksi ja ojennukseksi: - Jos elämältä puuttuu tarkoitus kannattaa kaikki vaihtaa siihen, Mieto sanoo.

Mielenvirkistykseksi

Juha Mieto on luonteeltaan vähän samanlainen kuin Johannes Virolainen, suorapuheinen maaseudun mies, aina muistuttamassa hauskalla tavalla olemuksellaan keitä me suomalaiset olemme ja mistä me tulemme - Kevätväsymystä ei ole minulla itselläni, mutta tunnen taudin. Olen siitä kummallinen suomalainen, että sopeudun hyvin kaikkiin vuodenaikojen vaihteluihin, Mieto ihmettelee.

Mieto suosittelee liikuntaa ja hyvää ruokaa

- Liikunnasta saa iloa ja sen ei tartte olla otsa hiessä puurtamista, vaan mukavaa puuhastelua tai hyötyliikuntaa. Jokaiselle jotain sellaista mielihyvää tuottavaa liikkumista, josta pitää, Mieto vakuuttaa. Yksipuolisesta ruuasta on tullut suomalaisille vitsaus. Monipuolinen ja terveellinen suomalainen ruoka on Miedon mielestä toiseksi paras lääke kevätväsymyksen etäällä pitämiseksi - terveellinen ja hyvä ruoka antaa iloa ja voimaa. Mieto sanoo.

Suosi puhdasta suomalaista


Mieto on luonteeltaan konstailematon pohjalainen, sellaisia jotka sanovat asiansa suoraan naaman edessä, ja pyrkivät toimimaan selän takana rehdisti - Aina kannattaa luottaa itseensä ja siihen, että maalaisjärki voittaa kirjaviisauden, Mieto muistuttaa.

Mieto suosii suomalaisia elintarvikkeita. Suomalaiset elintarvikkeet ovat tulleet maailmalla tunnetuiksi korkeasta laadustaan ja terveysvaikutuksistaan. Suomalaista ruokaympyrää ovat aina täydentäneet välipalat; mustikkakeitot hiihtoreissuilla, ruisleivät retkillä ja marjaisat mehut matkoilla.

Tammikuusta lähtien viljaa runsaasti erilaisina puuroina ja leipätuotteina syöneet suomalaiset ovat voineet nyt myös ”juoda leipänsä”.

Uusi välipalajuoma villitsee isommankin miehenkörilään

Raisio-yhtymä on tuonut markkinoille välipalajuoman, jossa on kuituja ja makuja leivän ja metsän maailmasta. Välipalajuomista on kehitelty kiireiselle suomalaiselle täyttävä ja terveellinen vaihtoehto roskaruokien sijaan perinteisten välipalojen hengessä - Nämä uudet marjaiset välipalat sopivat hyvin isonkin miehen päivittäiseen ruokamaailmaan. Kun tässä nyt ollaan pojan kanssa yksitoista vuotta kohta oltu kahdestaan, niin alkaa tuota juomaa juodessaan kaivata sitä oikeaa Elovena tyttöä, Mieto naurahtaa veitikkamaisesti.

”Juotava leipä” antaa potkua ja piristää

Elovenan välipalajuomasta saa 44% prosenttia päivän kuitutarpeesta. Tuote on täysin suomalainen, lisäaineeton ja luonnollisesti makeutettu. Maut ovat suomalaisesta metsämarjamaailmasta. Elovenan välipalajuomien tuotepäällikkö Okku Kalliokoski Raisiosta kertoo juoman uponneen hyvin suomalaisten ostoskasseihin – Elovena on muistorikas osa suomalaista makuhistoriaa. Sillä on pitkät perinteet ja erityinen paikka suomalaisten sydämissä, sanoo Okku Kalliokoski.

Teksti: Harald Olausen
Kuva: Juha Miedon kotiarkisto