Aiotko järjestää babyshowerin? Tässä ovat parhaat vinkit hyvin onnistuneeseen juhlaan
Onko sinulla ystävä, josta tulee kohta äiti? Babyshower, jota kutsutaan myös vauvakutsuiksi, on hieno perinne, joka on viime vuosina tullut tavalliseksi suuressa osassa maailmaa. Mutta mikä babyshower oikeastaan on ja mitä hyvin onnistuneen juhlan tulee oikeastaan sisältää?
Ei ole olemassa varmaa vastausta siihen, kuka aloitti perinteen järjestää juhlan tuleville äideille. Lahjojen antaminen äidille ja vauvalle on ollut kuitenkin tavallista monissa vanhoissa kulttuureissa, mm. amerikkalaisten alkuperäiskansojen sekä muinaisten kreikkalaisten ja egyptiläisten keskuudessa. Tällöin lahjaa ei kuitenkaan annettu vain vauvan äidille, vaan usein myös jumalille.
Juhlan modernin version, jossa englanninkielisen nimen (baby shower) mukaan raskaana olevalle naiselle «suihkutetaan» lahjoja, oletetaan alkaneen 1940-luvulla Yhdysvalloissa. Tarkoitus on antaa äidille kaikkea mitä hän tarvitsee, jotta vauva saa parhaan mahdollisen alun elämälleen. Juhlan järjestää tavallisesti tulevan äidin hyvä ystävä tai perheenjäsen.
Valitse sopiva ajankohta ja paikka
Milloin babyshower tulisi järjestää? Tavallisesti juhla järjestetään tulevan äidin kolmannen raskauskolmanneksen alkupuolella. Tällöin raskausvatsa on usein näkyvä, mutta suurin osa raskaana olevista kuitenkin tuntee olonsa yhä mukavaksi. Jokainen raskaus on tietysti erilainen, mutta monille viimeiset kuukaudet, erityisesti se kaikista viimeisin, voivat olla raskaita. Siksi voi olla hyvä, ettei juhlapäivää jätä liian lähelle laskettua aikaa.
Juhlan järjestämispaikka riippuu budjetistasi. Jotkut valitsevat pöydän varaamisen ravintolasta, mutta on myös olemassa useita edullisia ja vähintäänkin yhtä hyviä vaihtoehtoja. Ehkä voit järjestää juhlan omassa kodissasi tai ystäväporukasta sen luona, jolla on eniten tilaa? Jos sää suosii, babyshowerin voi hyvin järjestää myös ulkona, esimerkiksi puutarhassa tai lähipuistossa.
Päättäkää vauvakutsujen budjetti
Perinteisesti emäntä, eli hän joka on juhlan järjestäjä, huolehtii maksamisesta. Monissa ystäväporukoissa on kuitenkin aivan yhtä tavallista jakaa kustannukset. Jos haluat järjestää kutsut siten, että kaikki osallistuvat niiden kustannuksiin, siitä on kuitenkin hyvä sopia osallistujien kanssa etukäteen. Moni ei varmastikaan ilahdu, jos saa «laskun» vauvakutsuille osallistumisesta jälkikäteen.
Miten sitten päätättekään tehdä, voi olla kuitenkin hyvä pitää yllä avointa keskustelua tulevan äidin kanssa siitä, mitkä odotukset hänellä on juhlan suhteen ja mihin budjettiin teidän tulisi tähdätä. Älä tunne itseäsi painostetuksi käyttämään enempää rahaa kuin mihin sinulla on varaa. Loppujen lopuksi tärkeintä kaikessa on tietysti ajatus, ei hintalappu.
Lähetä kutsut
Babyshower oli perinteisesti tapahtuma, jossa naiset kokoontuivat yhteen toivottamaan tulevan äidin tervetulleeksi äitiyteen. Viime vuosina vauvakutsujen tavat ja säännöt ovat kuitenkin muuttuneet, samassa tahdissa yhteiskunnan kanssa. Ennen vauvakutsut olivat pääasiassa vain naisten juhla, mutta nykyään myös miehet kutsutaan usein mukaan.
Jotkut miehet valitsevat kuitenkin tehdä oman versionsa, niin kutsutut «Diaper parties» tai «Dadchelor parties». Näissä juhlissa painopiste ei ole niin paljon lahjoissa, vaan tulevan isän ajanvietossa ystäviensä kanssa. Poikkeuksena ovat vaippalahjat, joista on tullut pysyvä osa näitäkin juhlia. Tuleva isä saa usein vaippoja monen sadan euron arvosta, mistä epäilemättä on hyötyä vauvan ensimmäisten elinkuukausien aikana!
Kutsut tulisi mieluiten lähettää vähintään neljä viikkoa ennen juhlan ajankohtaa, jotta vieraat saavat tarpeeksi aikaa ostaa lahjat ja tehdä muut valmistelut. Kutsuihin ei tarvitse käyttää paljoa rahaa, niiden lähettäminen sähköpostitse riittää vallan mainiosti. Netistä löytyy paljon ilmaisia malleja (templates) babyshower-kutsuihin. Päätä yhdessä tulevan äidin kanssa, ketkä juhliin kutsutaan ja huolehdi siitä, että hän antaa sinulle kaikkien listalla olevien sähköpostiosoitteet.
Vauvakutsujen ruoka ja koristeet
Eräs hauskimmista asioista vauvakutsujen järjestämisessä on koristelu. Ilmapallot, viirit ja kukat ovat suosittuja koriste-elementtejä, mieluiten vaaleanpunaisina tai -sinisinä, riippuen siitä tiedetäänkö vauvan sukupuoli.
Söpö idea on käyttää nimilappuja tekemään koristeet persoonallisemmiksi. Ikioma Nimilapun itsekiinnittyviä nimilappuja voi käyttää esimerkiksi juomapullojen, lasien, lahjapussien ja kutsujen koristelemiseen.
Verkkosivuillamme voit itse päättää nimilappujen designin ja tekstin. Monet valitsevat kirjoittaa, kenen vauvakutsut ovat kyseessä sekä juhlan päiväyksen. Tässä on joitakin hauskoja tekstiesimerkkejä, joita voit yhdistellä toiveesi mukaisesti:
- Kohta äiti
- Vauvan nimi
- «Se on tyttö!» / «Se on poika!»
- Kiitos että tulit!
- Kiitos että juhlistit päivää kanssamme!
- Valmis putkahtamaan!
- Hei vauva!
- Tervetuloa vauva (+ vauvan nimi)
Babyshowerin ruokatarjoilu riippuu siitä, missä juhlat pidetään. Monet haluavat järjestää tarjoilupöydän, jolla on tarjolla erilaista pikkupurtavaa, hedelmiä, kakkuja ja muffineja. Limut ja erilaiset värikkäät alkoholittomat drinkit ovat myös suosittu valinta. Kulujen vähentämiseksi voitte myös sopia, että kaikki vieraat ottavat mukaansa jotain purtavaa nyyttäriperiaatteella.
Leikkejä vauvakutsuille
Seuraleikeistä on tullut pysyvä osa vauvakutsuja. Ne ovat täydellisiä tunnelman rentouttamiseen ja niiden avulla on helpompi alkaa jutella muiden vieraiden kanssa, vaikka heitä ei tuntisi ennestään niin hyvin.
Vauvabingossa kaikki osallistujat saavat bingoalustan, jossa on kuvia lahjoista, joita tuleva äiti ehkä tulee saamaan juhlan aikana. Esimerkiksi vauvan bodyja, vauvan leikkimatto, vaippoja ja puruleluja. Sitä mukaa kun lahjoja avataan, osallistujat rastittavat oikean ruudun. Se joka saa ensimmäisenä bingon, eli viiden rastin suoran rivin, voittaa. Yksinkertaisempi versio on jakaa arkkeja, joihin osallistujat saavat itse kirjoittaa, mitä he luulevat äidin saavan lahjaksi. Tällöin hän, joka arvasi eniten oikein, voittaa.
Toisessa hauskassa leikissä voit pyytää vieraita lähettämään etukäteen sähköpostilla sinulle kuvan itsestään vauvana. Numeroi kuvat, printtaa ne ja kiinnitä ne seinälle. Leikissä vieraat yrittävät arvata, ketä kukin vauvakuva esittää.
Vaippa-arvonta on käytännöllinen leikki, sillä sen avulla tulevat vanhemmat saavat paljon vaippoja. Pyydä kaikkia osallistujia ostamaan etukäteen pakkaus minkä tahansa kokoisia vaippoja. Tämä pakkaus on heidän maksunsa osallistumisesta vaippa-arvontaan. Arvo voittaja, joka sitten saa viedä kotiin mukaansa hienon lahjan.
«Älä sano vauva» on leikki, joka saa usein aikaan paljon naurua. Kun vieraat saapuvat, anna kullekin heistä pyykkipoika tai vastaava, joka jokaisella tulee olla kiinni vaatteissaan juhlan ajan. Määrää sana tai sanoja, jota he eivät saa käyttää juhlan aikana. Tämä sana voi olla esimerkiksi ”vauva”, ”synnytys” tai ”raskaus”. Jos joku sanoo kielletyn sanan, muiden osallistujien täytyy ottaa mahdollisimman nopeasti hänen pyykkipoikansa. Voittaja on se, joka on kerännyt eniten pyykkipoikia juhlan loppuessa.
Vauva-tietokilpailu on hieno tapa tutustuttaa vieraat paremmin tulevaan äitiin, ja sen avulla voi myös oppia faktoja synnytyksestä ja raskaudesta. Tietokilpailun kysymyksiä voivat olla esimerkiksi ”Milloin tuleva äiti huomasi olevansa raskaana?” tai ”Millä raskausviikolla vauvan hajuaisti kehittyy?”.
Viimeinen postaus blogissa
Nämä tarvitaan mukaan kun edessä on päiväkodin aloitus
Reppu, vesipullo ja vaihtovaatteet – mitä lapsi oikeastaan tarvitsee mukaan päiväkotiin? Täältä saat vastaukset!
Päiväkotivaatteet – mitä vaihtovaatteita lapsella tulisi olla mukana?
Aktiiviset lapset tarvitsevat hyvät vaatteet, jotka pitävät heidät lämpiminä ja kuivina. Tässä on kaikki vaihtovaatteista, jotka lapsi tarvitsee mukaansa päiväkotiin eri vuodenakoina.
Koulun alku – mitä tarvitaan mukaan?
Ensimmäinen koulupäivä on yhtä jännittävä joka vuosi – niin lapselle kuin vanhemmillekin. Miten kaikki menee? Mitä tulee ottaa mukaan? Mitä vaatteita laittaisi päälleen? Koulun alku pysyy monen lapsuusmuistoissa ja se on epäilemättä suurten odotusten päivä.